1800-luvun arvostetuimmat kekisnnöt
1800-luku on insinöörien kulta-aikaa ja useilla sinä aikana tehdyillä keksinnöillä on vieläkin suuri merkitys ihmisten elämään.
Stetoskooppi
Stetoskooppi on se väline, joita lääkärit käyttävät kuunnellakseen potilaan sydämensykettä, tai vaikka keuhkojen toimintaa. Tämä keksittiin jo vuonna 1816 ja on vieläkin käytössä, vaikkakin hiukan paranneltuna mallina.
Tietokone
Ensimmäinen tietokone keksittiin vuonna 1833 ja kuten on hyvin tiedossa, niiden yleistyminen ja kehittyminen on ollut viimeisten vuosien aikana huimaa. Ensimmäinen tietokone oli kuitenkin kaukana nykyisistä, sulavista ja tehokkaista malleista, sillä se oli jättikokoinen ja sen sisältämät akselit ja pyörivät hyrrät saisivat nykyaikaisen insinöörin pään pyörälle.
Puhelin
Tietokoneen tapaan puhelimet ovat yksi nykyajan käytetyimmistä ja kätevimmistä esineistä. Tuskin kuitenkaan edes parhaat insinöörit olisivat voineet arvata, kuinka suuren suosion keksintö tulee saamaan, kun se julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1876.
Sähkölamppu
Todennäköisesti jokainen yhtään kouluja käynyt henkilö tietää tarinan Thomas Edisonista ja sähkölampusta. Tämä keksi sähkölampun vuonna 1879 ja kuten on hyvin tiedossa, nämä ovat vieläkin käytössä lähes jokaisessa taloudessa, ympäri maailmaa. Tietenkin lamppuihin on tullut parannuksia ja esimerkiksi LED lamput mahdollistavat energiaa säästävän tavat valaista huoneita, mutta idea pysyy samana.
Radio
1800-luvun loppupuolella, tarkalleen vuonna 1894, keksittiin ensimmäinen radio. Se pystyi lähettämään ensimmäisiä langattomia viestejä meren yli ja oli täten suuri harppaus insinöörien alalla. Nykyajan radiot eroavat huomattavasti Marconin keksinnöstä, mutta periaate on sama. Radiot ovat edelleen suosittuja ja tuovat iloa ihmisten arkeen.
Nämä ovat muutamia merkittävimmistä keksinnöistä, eikä pidä unohtaa 1900-lukua, tai varsinkaan 2000-lukua, jolloin insinöörien kädenjälki on saanut huimaa muutosta aikaan. Varmaa on se, ettei insinöörien panostus tule loppumaan, eikä sen merkitys tule vähenemään, vuosienkaan saatossa.